Luottamusmiehen tervehdys 2.
Kevät on saapunut ja on tullut taas aika kirjoittaa jotain kuulumisia kentältä. Aloitetaan vaikka nyt ensin hallituksen yhteiskuntasopimuksesta. Yhteiskuntasopimus, jota hallitus nyt kaavailee tuo ehkä tulevaisuudessa joitakin työpaikkoja, mutta se samalla alentaa ihmisten ostovoimaa suhteessa tuloihin ja etenkin pienipalkkaisilla raskailla aloilla, kuten hoitotyössä –perus ja lähihoitajilla (mitenkään kätilöitä unohtamatta) tulotaso pienenee entisestään ja hoitajat joutuvat kiristämään vyötä entisestään, mutta million vyö on jo liian tiukalla? Milloin hoitaja ei enää jaksa työssään ja mistä lisää hoitajia kun ala ei vaativuuden ja pienipalkkaisuuden takia kiinnosta opiskelevia nuoria?
Mitä tulee hallituksen suunnitelmaan lyhentää palkallisia lomia, niin todettakoon, että me hoitajina olemme lomamme maksaneet ja ansainneet, jotta jaksamme tehdä työtämme! Miettiikö kukaan hoitajien jaksamista? Vanhukset ovat entistä huonokuntoisempia tullessaan palveluasumisen piiriin ja kaikille ei riitä esim. tuettua palveluasumista! Suomen väestö ikääntyy hurjaa vauhtia ja mistä saadaan tulevaisuudessa ammattiataitoinen ja motivoitunut henkilökunta hoitamaan vanhuksiamme? Psykologisista testeistäkin on jo luovuttu hoitajakoulutuksessa!
Hallituksen järjettömät (ainakin minun ja monen muunkin hoitajan mielestä) pakkolait onneksi kaatuivat, mutta nyt on valittu vain ns. kahdesta pahasta toinen paha ja kärsijöinä ovat jälleenkerran naisvaltaiset alat ja ja työtä tekevät hoitotyön ammattilaiset, joista enemmistö on edelleen naisia. Milloin on naisvaltaisten alojen aika saada työstään ansaittua ja perheen elättämiseen riittävää palkkaa? Naisten palkat ovat edelleen alempana vastaavia miesten palkkoja.
Hoidon laatukin on huonontunut, kun jatkuvasti ollaan pienentämässä eikä suurentamassa hoitotyön hoitajamitoituksia ja jo nyt nykyisellä mitoituksella ei monissakaan hoitopaikoissa toteudu käytännössä lain vaatima ja velvoittama hyvä hoito! Hoitajia on työpaikoilla liian vähän tekemässä varsinaista hoitotyötä ja uupumus valtaa alaa, ja turhautuminen, kun kentällä hoitajat näkevät että hyvä inhimillinen hoitotyö ei käytännössä toteudu! Tilastoissa kaikki voi näyttää ehkä normaalilta tai jopa kohtalaisen hyvältä, mutta käytännön hoitotyössä karu todellisuus vasta paljastuu.
Jotenkin tuntuu siltä että hallitus ja kuntatason päättäjät eivät näe metsää puilta tai sitten eivät edes halua nähdä, kun näkymä on varmaankin liian pelottava ja kaikessa kummittelee raha. Panostamalla työssä jaksamiseen voitaisiin pitkällä tähtäimellä saada huomattavia yhteiskunnallisia säästöjä esim nyt valtavia sairauskuluja ajatellen. Työhyvinvointiin ja lisätyövoimaan rahaa panostamalla työssä viihdyttäisiin ja työssä jaksettaisiin entistä paremmin ja säästöä tulisi huomattavasti enemmän kuin esim. nyt kehitteillä olevalla yhteiskuntasopimuksella.
LM Samuel Dillström